Ikosten perintöjäynä - totta vai virheellistä perimätietoa? 

 

 
 5. sukupolvi: Ikosenvaaran Olli 1853-1906     
   
  Sitkeä perimätieto
 

  Olli Ikosen ja hänen vaimonsa Eeva Airaksisen jälkeläisten parissa on elänyt sitkeä perimätieto siitä, että perintöprosessissa tapahtui ”huijausta”. Kantajien asioitsijan     
  kerrotaan ennen käräjäoikeuden istuntoa ”juonitelleen” ja ”juopotelleen” vastaajiksi haastettujen kanssa. ”Huijarien” ja ”huijattujen” jälkeläiset eivät ole ennen minua
  selvittäneet perimätiedon todenperäisyyttä.

 
  Enon lainaikaiset talvikäräjät vuonna 1901
 

  Vastaaja Heikki Ikonen jätti oikeuteen kirjallisen manuun, joka kuului näin: ”Enon pitäjän Rahkeen kylästä kotoisin olevien Loisten Heikki ja Olli Ikosen sekä Mökkiläisenpojan
  Juhana Ikosen pyynnöstä kutsutaan ja manataan tämän kautta saman pitäjän Enon kylässä asuvat Talollinen Heikki Ikonen sekä tämän äiti Talollisen leski Susanna
  Hassinen, sisar Beata Ikonen ja veli Talollisenpoika Antti Ikonen Enon pitäjän käräjäkunnassa, Maaliskuun 26 päivänä 1901 alkaviin, kauppias Tahvo Lappalaisien talossa,
  Nesterinsaaren kylässä, pidettäviin lainaikaisiin talvikäräjiin vastaamaan Heikki, Olli ja Juhana Ikosen aiottuun kanteeseen, kun he aikovat vastamainittavilla perusteilla 
  vaatia, että heille Heikki ja Olli Ikosen isänsä ja Juhana Ikosen isänisän Talollisen Heikki Ikosvainaan jälkeen langennutta osaa, Susanna Hassisen sekä Heikki, Beata ja
  Antti Ikosen  hallussa olevasta tilasta n:o 45 Enon kylässä luovutettaisiin; ja ehdotetaan manuuttajille täydellinen puhevalta asiassa, ollen tätä manuuta laissa säädetyllä
  uhalla toteltava,
  Joensuu, Helmikuun 18 päivänä 1901”.

  Sukuselvitysten antamisen jälkeen kantajat esittivät, että vastaajien Heikki, Beata ja Antti Ikosen isän isä Olli Ikonen vanhempi oli kantajien Heikki ja Olli Ikosen isän sekä
  kantaja Juho Ikosen isänisän Heikki Ikonen vanhemman veli ja että vanhemmat Heikki ja Olli Ikonen olivat aikanaan yhdessä omistaneet perintötilan N:o 45. Tällä perusteella
  kantajat vaativat itselleen kolmatta osaa kyseisestä tilasta sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista.

  Vastaaja Heikki Ikonen totesi, että hän omistaa yhdessä veljensä Antti Ikosen kanssa 5/6 osaa perintötilasta N:o 45 ja että kantajilla ei ole tähän tilaan mitään oikeutta. Hän
  vaati omasta ja muiden vastaajien puolesta kannetta kumottavaksi ja oikeudenkäyntikuluja korvattaviksi.

 Vastaajien pyynnöstä käräjäoikeus päätti lykätä asian käsittelyn samassa paikassa pidettäviin lainaikaisiin syyskäräjiin.

 
  Lisäjuonne manuuttamisprosessiin
 

  Loismies Olli Ikonen oli kantajana myös käräjäoikeuden seuraavaksi käsittelemässä asiassa. Vastaajana oli mökkiläinen Joonas Karvonen. Kantaja kertoi, että hän oli
  antanut kesällä 1900 Karvosen tehtäväksi hankkia edellisessä kohdassa käsiteltyyn asiaan manuu ja toimittaa se manuutettaville. Etukäteispalkkiona Olli Ikonen oli antanut
  Joonas Karvoselle 20 markkaa. (= noin 87 euroa vuoden 2017 arvossa)

  Karvonen ei kuitenkaan ollut suorittanut sovittua tehtävää ja niinpä Olli Ikonen oli tehnyt vuoden 1900 syyskäräjille turhan matkan. Nyt Olli Ikonen vaati Joonas Karvosta
  laillisen  edesvastuun lisäksi palauttamaan saamansa 20 markkaa ja korvaamaan sekä turhan käräjämatkan että myös nyt käytävän oikeudenkäynnin kulut.

  Joonas Karvonen myönsi saaneensa Olli Ikoselta 15 markkaa, mutta vaati kannetta kumottavaksi ja esitti oikeudelle laskun, johon sisältyi myös manuutettavien luokse
  tehdyn matkan kulut.

  Käräjäoikeus kuuli kahta todistajaa, joista toinen kertoi olleensa läsnä kun Joonas Karvonen oli sanonut Olli Ikoselle, että hän voi olla huoleti ja tulla vaan käräjiin ”asiata
  ajamaan”. Vastaaja Joonas Karvonen ei väittänyt, että hän olisi toimittanut puheena olevan manuun manuutettaville.

  Käräjäoikeus hylkäsi edesvastuuvaatimuksen mutta määräsi Joonas Karvosen maksamaan Olli Ikoselle takaisin saamansa 15 markkaa sekä korvaamaan viidellä markalla
  turhan käräjämatkan kulut ja 24 markalla nyt käydyn oikeuden kulut.

 
  Enon lainaikaiset syyskäräjät vuonna 1901
 

  Talvikäräjillä lykätyn asian käsittelyä jatkettiin siten, että vastaajat jättivät oikeudelle virallisesti oikeaksi vahvistetun kopion vuonna 1852 kuolleen Heikki Paavonpoika Ikosen
  jälkeen pidetystä perunkirjoituskirjasta sekä vuonna 1859 tehdystä perintöjakokirjasta. Näistä asiakirjoista kävi ilmi, että vainaja ei ollut jättänyt jälkeensä mitään kiinteää
  enempää kuin jaettavaakaan omaisuutta.

  Vastaajilla oli myös ote käräjäoikeuden 7. päivänä huhtikuuta 1900 pidetystä lainhuudatusasiain pöytäkirjasta, jonka mukaan vastaajat Heikki ja Antti Ikonen olivat hakeneet
  ensimmäistä lainhuutoa omistamilleen osille tilasta N:o 45, jotka tilanosat he olivat ostaneet Olli Paavonpoika Ikosen ja Risto Paavonpoika Ikosen perillisiltä.

  Lisäksi vastaajat jättivät oikeudelle oikeaksi todistetun kopion Keisarillisen Suomen Senaatin Talousosaston Waltiovarain toimituskunnan 19 pnä Joulukuuta 1857 Talollisille
  Heikki ja Olli Ollinpojat Ikosille antaman perintökirjan puolelle, veroltaan kuudesosan manttaalia samasta Ikolan talosta n:o 45 sekä niinikään oikeaksi todistetun kopion
  Keisarillisen Suomen Senaatin Talousosaston Waltiovarain toimituskunnan 3 pnä Toukokuuta 1861 Talolliselle Risto Paavonpoika Ikoselle antaman perintökirjan puolelle,
  veroltaan kuudesosan manttaalia Ikolan perintötilasta n:o 45.

  Kantajat uudistivat kanteensa sillä perusteella, että heidän ukkonsa Paavo Ikonen oli omistanut tämän tilan. Vastaajat puolestaan vetosivat oikeudelle jättämiinsä
  asiakirjoihin  sekä pyysivät korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

  Käräjäoikeus totesi asiakirjojen osoittavan, ettei kantajien isä Heikki Paavonpoika Ikonen eikä heidän ukkonsakaan Paavo Ikonen ole kuollessaan omistanut mitään osaa
  kysymyksessä olevasta tilasta. Sen sijaan kantajien setä Risto Paavonpoika Ikonen ja heidän setänsä Olli Paavonpoika Ikosen pojat Heikki ja Olli Ollinpojat Ikonen ovat
  ostaneet perinnöksi yhteisesti koko tilan, joten kantajat eivät ole voineet perinnön kautta saada mitään osaa tilasta.

  Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja velvoitti kantajat korvaamaan vastaajien kulut kahdellakymmenellä markalla.

 
  Loppupäätelmät
 

  Kantajat eivät kyenneet käräjäoikeudessa vakuuttavaan esiintymiseen. Heillä ei ollut vaateensa tueksi mitään kirjallista todisteaineistoa eikä myöskään asioitsijaa. Sellainen
  kantajalla Olli Ikosella kuitenkin oli Joonas Korhosta vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Kantajilla oli ilmeisen virheellinen käsitys kruununtilan luonteesta, sillä sitä
  asuttava henkilö sai immissiokirjalla kruununtilaan ainoastaan hallintaoikeuden, ei omistusoikeutta.

  Kruununtila Enonvaaran Ikola n:o 45 oli laillisella tavalla lunastettu perintötilaksi, johon ulkopuolisilla eli tässä tapauksessa kantajilla ei ollut mitään oikeutta.

  Noin 150 vuotta elänyt perimätieto on nyt osoitettu virheelliseksi. Yksi pieni varaus jää kuitenkin kytemään. Miksi Joonas Karvonen ei toimittanut hankkimaansa manuuta
  manuutettaville, vaikka hän esitti siitä laskun? Tähän kysymykseen käräjäoikeuden pöytäkirjat eivät anna vastausta.

  Agraariyhteiskunnassa maanomistuksella oli suuri sosio-ekonominen merkitys. Enonvaaran Ikolan n:o 45 perintötilaksi lunastaneista ja heidän lähijälkeläisistään tuli
  talollisia. Oikeudenkäynnissä hävinneiden kantajien ja heidän lastensa oli hankittava toimeentulonsa torppareina, renkeinä, piikoina ja loisina.

 
 
  Paluu